Siirry pääsisältöön

Kati Närhi: Mustasuon mysteeri


WSOY 2012
132 sivua

Kati Närhen (s. 1973) Saniaislehdon salaisuudet (2010) esitteli pisteliään hauskan orpotyttö Agnesin, jonka vanhemmat ovat kadonneet ja joka asuu isoäitinsä hoivissa Plankton-nimisessä kaupungissa.

Mustasuon mysteeri jatkaa Närhen tyylikkään ironisella linjalla. Miljöönä on tällä kertaa tummanpuhuva sisäoppilaitos, jonka tunnelma on perin salamyhkäinen. Pian Agnes saakin kuulla, että oppilaitoksesta katoaa surullisia tyttöjä. Tyttöjen tyypittelyt ovat kaikessa stereotyyppisyydessään herkullisen osuvia: kaikki muistanevat omilta kouluajoiltaan hikipingot, kovanaamat, hiljaiset tytöt ja hullut eri alalajeineen (poikahullut, ponihullut jne.)

Agnes on oman tiensä kulkija, joka haistatti pitkät ämmien koltuille jo Saniaislehdon salaisuuksissa. Mustasuollakaan hän ei liiemmin perusta oppilaitoksen ulkokultaisista säännöistä, vaan keskittyy salapoliisiharrastukseensa ja kadonneiden tyttöjen arvoitukseen. Tyttöjen katoaminen ratkeaa tavalla, jonka voisi tulkita jopa yhteiskunnalliseksi kannanotoksi: menestyneet ja kauniit priimukset eivät kaipaa taakakseen koulun "mätämunia", "epäsosiaalisia ulisijoita" ja "surkeita häviäjiä".

Johtuneeko kovista odotuksista vai lievähköstä uutuudenviehätyksen väljähtymisestä, mutta aivan Saniaislehdon salaisuuksien tasolle Mustasuon mysteeri ei mielestäni yllä. Angesin kapinallinen asenne ja tummat silmänaluset ovat onneksi kuitenkin entisellään. Ja Närhen yksinkertainen piirrostyyli sopii tämänkin tarinan henkeen.

Vaan mistäpä Kati Närhi näkeekään yöllä unia? Tietenkin sivupersoonansa, kirjastonhoitaja Serafiina Lumpion elämästä. :)
 
Muualla:
Myös Elma Ilona on lukenut Mustasuon mysteerin ja pitänyt siitä.
Tunnisteet:

Kommentit

  1. Villis / Villasukka kirjahyllyssä24. syyskuuta 2012 klo 15.28

    Taidan hakea kirjastosta ainakin Saniaislehdon salaisuudet, Agnes vaikuttaa mielenkiintoiselta tuttavuudelta :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala osoittaa sen m
4 kommenttia
Lue lisää

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin
Lähetä kommentti
Lue lisää

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m
4 kommenttia
Lue lisää