Siirry pääsisältöön

Pekka Jaatinen: Kuolema Suursaaressa



Johnny Kniga 2012
192 sivua


Suursaaren maihinnousuyritys syyskuun puolivälissä 1944 oli minulle entuudestaan tuntematon episodi suomalaista sotahistoriaa. Rovaniemeläisen Pekka Jaatisen Kuolema Suursaaressa avaa kaunokirjallisen näkymän tuon syksyn tapahtumiin.

Suomi ja Neuvostoliitto ovat juuri solmineet aselevon. Saksa haluaa miehittää Suursaaren ja näin rajoittaa neuvostolaivaston kulkua Itämerellä. Suomi ei saksalaisten vaatimuksiin suostu, ja 15. syyskuuta 1944 syttyy päivän mittainen taistelu, joka päättyy saksalaisten tappioon. Suomalaiset onnistuvat estämään saksalaisten pyrkimykset Neuvostoliiton ilmavoimien tukemana.

Pekka Jaatinen kuvaa tapahtumia neljästä näkökulmasta. Kaunis Signe työskentelee toimistolottana, Kunitsa on neuvostoliittolainen desantti ja Gustav saksalainen merijalkaväen sotilas, jonka kautta romaaniin on rakennettu myös ajallista ulottuvuutta: osa tapahtumista kuvataan Gustavin muisteluina. Mielenkiintoisin Suursaaren henkilöhahmoista on neuvostolentäjä Oleg, joka käy saksalaisten kimppuun IL-2 Sturmovik -maataistelulentokoneella. (Piti ihan googlata, että miltä ne Ilit näyttävät.)

Näkökulmatekniikka toimii hyvin: se jaksottaa romaanin rakenteen ja ristivalottaa tapahtumien kulkua. Eri näkökulmien käyttö auttaa niin ikään välttämään sotakirjallisuuden kliseet urheista suomalaisista ja petollisista venäläisistä. Näin myös yksilön kokemus nivoutuu osaksi historian tapahtumia. Tarkkojen yksitysikohtien ja taktisten kuvioiden ohella Jaatinen onnistuu kiteyttämään hyvin sen, mikä kaikilla ihmisillä lienee perimmäisenä tavoitteena poikkeusolosuhteissa. Pelon, väsymyksen, turhautumisen ja kaikkien tunteiden taustalla on toive selviytyä, jäädä henkiin: 
Nyökkään. Ylikersantti kohottaa hitaasti päätään ja ponnistaa salamana liikkeelle. Minä en kuole tänään. Minuun ei osu tänään. Ponnistan ja säntään perään. Syöksyn kuin unessa ylikersantin perään ja säntään aukosta alamäkeen. Helpottaa. Olemme jo katveessa ainakin kivääritulelta, mikäli vihollisia ei ole tässä rinteessä. Jalat lipsuvat, sammalta ja turvetta lentää. Minä en kuole vielä tänään. Minuun ei osu tänään. 

Kokonaisuudessaan romaanista näkee, että sen taustatyö on tehty huolella. Täältä voi lukea miten Jaatinen eläytyi neuvostolentäjä Olegin hahmoon harjoittelemalla lentämistä virtuaalisesti.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala osoittaa sen m

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Annikki Kariniemi: Poro-Kristiina

Otava 1952 237 sivua Pakkanen on kiristynyt pahimmilleen Sompio-vuoman laakeilla, jääksi jähmettyneillä kaltiokentillä. Se ei enää paukahtele. Se on vain. Seisoo tiukkana hiljaisuutena joka taholla selkosta, ylhäällä ja alhaalla. Kiiluvaiset kipenöivät omaa kylmäänsä taivaan kannelta. Kuun loistossakin on pakkasen hyytävää kalseutta. Näillä pohjoista miljöötä kuvaavilla sanoilla aloitti Annikki Kariniemi (1913-1984) esikoisromaaninsa, jota seurasi mittava ja monipuolinen tuotanto: yli kolmekymmentä teosta, näytelmiä, runoja ja lehtikirjoituksia. Kariniemi oli Lapin ensimmäisiä naiskirjailijoita ja naispuolinen uranuurtaja suomalaisessa eräkirjallisuudessa. Suotta häntä ei sanottu lappilaisen kaunokirjallisuuden esiäidiksi.  Kariniemen ensimmäiset teokset jatkavat Lapin romantiikan perinnettä. Poro-Kristiina on myyttinen kertomus naisesta, jonka elämä jakautuu kahteen todellisuuteen. Yhtäällä on kristilliset normit ja elämäntapa, toisaalla ikiaikainen taikojen, näkyjen ja šama