Siirry pääsisältöön

Timo K. Mukka: Maa on syntinen laulu


Gummerus 1964

Muiden illalla nukkuessa Martta haki halkeilleen peilin käteensä ja katsoi itseään pirtin hämärässä. Alastomaan vartaloon sattui vain muutama harva ikkunasta tuleva valonsäde. Paksuhko kaula. tukeva vartalo. Tukka oli tumma, miltei mustanhohtoinen, huulet täyteläisen paksut. Hän katseli itseään peilistä joka puolelta, pani viimein peilin pois ja kömpi takaisin vuoteeseensa. Isä-Juhanin ja äijän kuorsaus kuului tuvasta.

Timo K. Mukan (1944–1973) esikoisteos Maa on syntinen laulu ilmestyi Mukan ollessa vasta 19-vuotias. Romaanissa kuvattu uskonnon ja seksuaalisuuden kuvaus koettiin 60-luvulla kovinkin rohkeaksi ja rienaavaksi, eikä Syntisen laulun myyttistä ja naturalistista pohjavirettä osattu asettaa oikein minkäänlaiseen kontekstiin kotimaisessa kirjallisuudessa.

Romaani kuvaa pienen lappilaisen Siskonrannan kylän elämää vuodenkierron mukana.  Eletään toisen maailmansodan jälkeistä aikaa. Etualalla on Mäkelän talon tyttären Martan kasvu naiseksi ja hänen onnettomasti päättyvä rakkautensa lappalais-Oulaan. Martan isä Juhani ei hyväksy nuorten suhdetta ja lopullisen tuomion Oula saa, kun Juhani kuulee tyttärensä olevan raskaana.


Pääjuonen taustalla seurataan Siskonrannan asukkaiden sinnittelyä köyhyyden, luonnon ja Jumalan ristipaineessa. Myös lukujen väliin sijoitetut balladimaiset runot tähdentävät tapahtumien kohtalonomaisuutta. Elämisen puitteet ovat kovin vaatimattomat ja ahtaat. Erityisen karuna näyttäytyy kylän yleisen naisen, Liinunkorven Ainon kohtalo. Ainon menehdyttyä keskenmenoon hänen lapsensa pääsevät kuitenkin nopeasti sijaisperheisiin. Näin yhteisö näyttää myös suopeat kasvonsa.


Naturalistisimmillaan Syntinen laulu on kuvatessaan hurmoksellisia lestadiolaisseuroja, jotka päättyvät orgioihin. Ylhäinen ja alhainen kohtaavat irvokkaalla tavalla myös elostelevan saarnaajan henkilöhahmossa. Saarnaaja tiedetään huoripukiksi, mutta samalla hän on Jumalan sanansaattaja ja sitä myöten moraalisen koodiston yläpuolella. Talosta taloon kiertelevä maallikkosaarnaaja onkin tyyppinä pohjoisen kirjallisuuden – Mukan ohella esimerkiksi Matti Hällin, Paavo Rintalan ja Anna-Maija Ylimaulan tuotannossa esiintynyttä
vakiokalustoa. Mukalla viattoman Poudan Elinan viettely laajenee kuvaamaan koko yhteisön kaksinaismoralismia ja sosiaalista hierarkiaa.

Jos pohjoisen kirjailijoista pitäisi nostaa yksi ylitse muiden, olisi minun valintani ehdottomaksi Timo K. Mukka. Hänen tekstiinsä ei aika ole purrut. Teosten kaunokirjallinen ote on edelleen elävä ja koskettava.


Muualla:
Maa on syntinen laulu ja Tabu Kiiltomadossa

Kommentit

  1. Olipa osuva kuvaus! Syntinen on eräs suosikeistani, niin niteenä kuin elokuvanakin.

    RT

    VastaaPoista
  2. Vinkkaanpas tämmösestä englanninkielisestä, tuoreesta kirjasta. Jospa tulisi vielä suomeksikin! Amerikan vanhoillislestadiolaisen (nyt entisen) kirjoittama. Facebookista löytyy oma sivunsa, jossa Hesarin artikkeli kirjasta ja kirjailijasta.

    https://www.facebook.com/hannapylvainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista! Löytyi Googlellakin: http://g.virbcdn.com/_f/files/fa/FileItem-266559-HelsinginSanomat.pdf

      Poista
  3. Olen samaa mieltä, että tämä kestää aikaa. Olen lukenut teoksen monta kertaa vuosien varrella.

    VastaaPoista
  4. Olipa kiva löytää blogisi, jota en ole aiemmin vielä löytänyt ja huomata, että olet myös blogannut tästä kirjasta. Ajattelin itse blogata Syntisestä laulusta vielä tänään tai viimeistään huomenna ja varmaan linkata bloggauksesi siihen.

    Itse koin lukukokemuksen aika järkyttäväksi ja "liian" naturalistiseksi. Huh-huh.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala osoittaa sen m

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Annikki Kariniemi: Poro-Kristiina

Otava 1952 237 sivua Pakkanen on kiristynyt pahimmilleen Sompio-vuoman laakeilla, jääksi jähmettyneillä kaltiokentillä. Se ei enää paukahtele. Se on vain. Seisoo tiukkana hiljaisuutena joka taholla selkosta, ylhäällä ja alhaalla. Kiiluvaiset kipenöivät omaa kylmäänsä taivaan kannelta. Kuun loistossakin on pakkasen hyytävää kalseutta. Näillä pohjoista miljöötä kuvaavilla sanoilla aloitti Annikki Kariniemi (1913-1984) esikoisromaaninsa, jota seurasi mittava ja monipuolinen tuotanto: yli kolmekymmentä teosta, näytelmiä, runoja ja lehtikirjoituksia. Kariniemi oli Lapin ensimmäisiä naiskirjailijoita ja naispuolinen uranuurtaja suomalaisessa eräkirjallisuudessa. Suotta häntä ei sanottu lappilaisen kaunokirjallisuuden esiäidiksi.  Kariniemen ensimmäiset teokset jatkavat Lapin romantiikan perinnettä. Poro-Kristiina on myyttinen kertomus naisesta, jonka elämä jakautuu kahteen todellisuuteen. Yhtäällä on kristilliset normit ja elämäntapa, toisaalla ikiaikainen taikojen, näkyjen ja šama