Siirry pääsisältöön

Joni Skiftesvik: Pystyyn haudattu


WSOY 1984
206 sivua

Suuri aalto syntyi kaukana kahden saaren takana. Hän tunnisti paikan heti. Se oli Krunnien taustaa.
     Kohisevan aallon edessä hylje nosti päänsä. Se kysyi kähisevällä äänellä: - Joko Vesterperi lähtee? Täällä jo Laina odottaa.
Joskus kuolleet pyrkivät elävien puolelle ja elävät kuolleiden puolelle. Hyvä ja paha, menneisyys ja nykyhetki sekoittuvat. Näin käy Joni Skiftesvikin esikoisromaanissa Pystyyn haudattu.

Romaanin miljöönä on Perämeren rannikon pieni satamakylä 1960-luvulla. Sen asukkaat sinnittelevät köyhyyden tiukassa otteessa, mutta vielä tiukemmin heitä pitelevät yhteisön valtasuhteet ja nokkimisjärjestys. Hierarkiassa korkeammalle kivunneet nöyryyttävät heikompia. Erityisen lahjakkaiksi ilkeydessään ovat jalostuneet kylän kauppias Jallu sekä työnjohtaja Korpela.

Vesterperin Aaro saa mieluisan ja kauan odotetun vieraan, meriltä palaavan poikansa Bruunon. Bruuno haluaa selvittää menneisyyden tapahtumat ja kuulla äitinsä Lainan kuolemasta. Paljon on salattu ja vaiettu. Rivien välistä, siitä mitä jätetään sanomatta, on kuitenkin havaittavissa että sekä isä että poika ovat lähtemättömissä menneisyyden heidän ylleen langettamista varjoista.

On tapahtunut jotain ikävää, jota hävetään ja jota käytetään hyväksi. Ja joka paljastuu lukijalle pala palalta romaanin edetessä. Oivaltava rakenne luo jännittyneen tunnelman: kuka puhuu totta, kuka valehtelee?

Takaumin kuvataan Aaron ja Lainan elämää ja Bruunon lapsuutta. Laina yrittää pitää perheen leivän syrjässä kiinni tekemällä raskasta työtä laivojen lastaajana. Aaro loukkaa sahalla kätensä, eikä pysty enää muuhun työhön kuin kalasteluun. Laina raataa henkensä kaupalla ja sairastuukin vakavasti raahattuaan pöllejä kovassa pakkasessa. Aaron ja Bruunon hoidettavaksi jäänyt Reksa-vauva menehtyy ripuliin.

Pystyyn haudattu on samalla sekä realistinen että myyttinen kertomus tavallisten ihmisten epätavallisesta elämästä ja valinnoista, joita he ovat joutuneet tekemään. Toivo ja usko parempaan tulevaisuuteen on vahvimmin läsnä vertauskuvissa:

Hän [Bruuno] sanoi Krisselle, että Aldebaran oli kirkas tähti pohjoisella taivaalla. Vanhat merenkulkijat olivat käyttäneet sitä osviittana etsiessään väylää kotiin jäiden ja pimeyden läpi.
     Hän kertoi vanhasta martinniemeläisestä kalastajasta, joka oli sanonut uskovansa ja tietävänsä, että Aldebaran oli johdattanut itämaan tietäjät Jeesuksen ja Marian luo.

Muualla:
Kirjailijat Oulussa: Joni Skiftesvik
Kirjasampo: Pystyyn haudattu

Kommentit

  1. Oh, tämähä tarttee lukea! Tutustuin juuri viime kuussa Skifetsvikiin novellien muodossa ja miellyin, vaikken mikään novellifani olekaan. Tämä romaani saattaa siis olla vielä enemmän minua varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos Skiftesvikin tuotannosta pitäisi nostaa yksi ylitse muiden, niin minun valintani olisi Pystyyn haudattu.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala osoittaa sen m

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Annikki Kariniemi: Poro-Kristiina

Otava 1952 237 sivua Pakkanen on kiristynyt pahimmilleen Sompio-vuoman laakeilla, jääksi jähmettyneillä kaltiokentillä. Se ei enää paukahtele. Se on vain. Seisoo tiukkana hiljaisuutena joka taholla selkosta, ylhäällä ja alhaalla. Kiiluvaiset kipenöivät omaa kylmäänsä taivaan kannelta. Kuun loistossakin on pakkasen hyytävää kalseutta. Näillä pohjoista miljöötä kuvaavilla sanoilla aloitti Annikki Kariniemi (1913-1984) esikoisromaaninsa, jota seurasi mittava ja monipuolinen tuotanto: yli kolmekymmentä teosta, näytelmiä, runoja ja lehtikirjoituksia. Kariniemi oli Lapin ensimmäisiä naiskirjailijoita ja naispuolinen uranuurtaja suomalaisessa eräkirjallisuudessa. Suotta häntä ei sanottu lappilaisen kaunokirjallisuuden esiäidiksi.  Kariniemen ensimmäiset teokset jatkavat Lapin romantiikan perinnettä. Poro-Kristiina on myyttinen kertomus naisesta, jonka elämä jakautuu kahteen todellisuuteen. Yhtäällä on kristilliset normit ja elämäntapa, toisaalla ikiaikainen taikojen, näkyjen ja šama