Antti Hyry: Kertomus

Otava 1986
122 sivua


Antti Hyryn (s. 1931) Kertomus sisältää neljä novellia ja vapaamuotoisen proosatekstin Mustan ojan vesi.

Kokoelman avaa niminovelli, joka kertoo entisaikojen rauhaisasta joulunvietosta pienen pojan näkökulmasta. Poika piirtää joulukortin, ruokkii hevosen ja käy isänsä ja veljensä kanssa joulusaunassa, oikeassa savusaunassa. Aattoillan kruunaa pojan askartelema itsevalaiseva tähti, jonka hän ripustaa joulukuusen latvaan:

– Minulla on kova kiire, pukki sanoi ja rupesi jakamaan lahjoja. Kaikki menivät pukin ympärille. Jussi käväisi huomaamatta kuusen juurella ja yhdisti johdon patterin messinkiliuskaan. Hän tuli ottamaan pukilta pakettia.
– Olepa hyvä, pukki sanoi. – Onpa teillä sievä kuusi, ja tähti, ja siinä on valo.
     Kaikki katsoivat kuusta ja huomasivat tähden. Jussi katsoi vain paketteja pukin edessä. Isä katsoi häntä.
– Elämiste, tuota poikaa, isä sanoi.

Luonto on Hyryn koko tuotannossa vahvasti läsnä. Voisipa sanoa, että ihmisen ja luonnon suhteessa on Hyryllä jotain hyvin vertauskuvallista, jopa uskonnollisuuteen vertautuvaa. Koivujen hiirenkorvissa tai kullankeltaisissa hilloissa on lupaus elämänvoimasta, uudesta syntymästä.

Päällimmäiseksi jälkitunnelmaksi Kertomuksesta jää – kuten Hyrystä muutoinkin – kiireettömän ja verkkaisen kerronnan tuntu. Ollaan paljolti samoissa aiheissa ja elämänpiirissä kuin mitä vaikkapa Helmi Kellokummulla. Aisakello ei enää helise, ja maaseutumainen elämäntapa on monilta osin menneisyyttä.

Hyryn lakoninen kertojaääni muistuttaa jossain määrin myös Antti Tuuria. Tuttavani kiteytti näiden kahden kirjailijan eron osuvasti: ”Tuurissa ehtii tapahtua vaikka mitä, mutta Hyryssä otetaan toinenkin pullasiivu kahvikupillisen kanssa.” 

Kun Hyryltä taannoin Finlandia-voiton yhteydessä kysyttiin, mitä mieltä hän on siitä, että hänen tekstiään on moitittu yksitoikkoiseksi, hän vastasi: ”Olen samaa mieltä.”


Muualla:
Antti Hyry KirjastoVirmassa
Suomen Kuvalehden haastattelu