Siirry pääsisältöön

Samuli Paulaharju: Tunturien yöpuolta


WSOY 1934
195 sivua

Taivaanvalkeat roihahtavat palamaan. Ruijan korkeiden gaissojen takaa ne kavahtavat pohjoisen pimeälle kumulle, ja kaameasti sähisten ja tohisten öiset tulet liehuvat, niin että oikein vistottaa.
Samuli Paulaharju (1875 – 1944) tunnetaan kansanperinteen kerääjänä ja tallentajana: Veli-Pekka Lehtolan mukaan hän lähetti kansanrunousarkistoon yhteensä yli 65 000 merkintää. Paulaharju myös piirsi ja valokuvasi eri puolille Suomea, Karjalaa, Lappia ja Ruijaa suuntautuneilla matkoillaan.

Oulun Tuirassa asunut Paulaharju työskenteli kuurojenkoulun opettajana ja Oulun museon hoitajana. Hänen todellinen kutsumuksensa suuntautui kuitenkin kirjallisuuteen. Lukuisten tietokirjojensa (mm. Lapin muisteluksia, 1922; Kiveliöitten kansaa, 1937; Sompio, 1939) ohella hän julkaisi ainoaksi kaunokirjalliseksi teokseksi jääneen novellikokoelman Tunturien yöpuolta


Tunturien yöpuolta sisältää 15 Lappiin sijoittuvaa kauhunovellia. Teoksen lähtökohdaksi Paulaharju kertoi halunsa ”ymmärtää ja sanoa julki Lapin elämää vanhalta tarulliselta, pakanalliselta pohjalta”. Novellit pohjautuvatkin saamelais-lappilaiseen tarinaperinteeseen ja uskomuksiin. Niiden maailmankuvaa leimaa asenne, jossa noidat, maahiset ja manan majoille menneet ovat yhtä lailla läsnä kuin empiirinen todellisuus. Samoin myös unet, näyt ja enteet ovat tärkeitä ja todellisia. 


Paulaharju virittää novellien tunnelman taidokkailla yksityiskohdilla ja kaunokirjallisen varmalla otteella. Luontokuvauksella on merkittävä rooli. Jylhä, arktinen erämaa toimii oivallisena näyttämönä klassisen novellin juonikaavaa mukaileville asetelmille, jossa ovat usein vastakkain ihminen ja noita tai muu henkiolento. Novellissa Paksujalka noita-vainajan ajomiehenä nimihenkilö pakenee henkiin vironnutta noitaa petäjään:

Nuuskien ja tuhisten noita kiertää petäjän moneen kertaan, toisin päin ja toisin päin. Kumartuu hän viimein alas ja ilkeästi kähisten iskee pitkät ruskeat hampaansa puun kylkeen, niin että kaarnansirpaleet pirahtelevat. Lennähtelee kohta tuoresta jäistä lastuakin, kun noita oikein vihantiestä levittää suunsa ja upottaa julmat leukapiikkinsä puuhun kerta toisensa perästä…
Kokoelman ehkä hienoimmassa novellissa Haavruuva huutaa merimies kohtaa eteerisen merentyttären. Heidän maailmojensa raja on vain ylittämätön: toisen koti on maan päällä, toisen taas meren mustissa syvyyksissä, mykkien kalojen, aapahirviöiden ja rääkyvien meriraukkojen luona.

Kirjan lopussa oleva sanaluettelo auttaa vanhojen lappilaisten murresanojen ymmärtämisessä.

Muualla:
Samuli Paulaharjun tuotanto digitoituna

Kommentit

  1. Minulla oli tämä (pokkaripainoksena) yhtenä syksynä mukana Kilpisjärven vaelluksella. Kirja ja maisema sopivat niin täydellisesti yhteen, etten ole muuten vastaavaa kokenut. Todella hieno kirja, niin kuin Paulaharjun muukin tuotanto.

    VastaaPoista
  2. Luin tämän joskus lukioiässä ja vaikutunuin syvästi. Kirjassa oli minulle paljon tuttua, yöpuolelta kun olen itsekin kotoisin... Uudelleenluenta on kummitellut mielessäni jo kauan.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala osoittaa sen m

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Annikki Kariniemi: Poro-Kristiina

Otava 1952 237 sivua Pakkanen on kiristynyt pahimmilleen Sompio-vuoman laakeilla, jääksi jähmettyneillä kaltiokentillä. Se ei enää paukahtele. Se on vain. Seisoo tiukkana hiljaisuutena joka taholla selkosta, ylhäällä ja alhaalla. Kiiluvaiset kipenöivät omaa kylmäänsä taivaan kannelta. Kuun loistossakin on pakkasen hyytävää kalseutta. Näillä pohjoista miljöötä kuvaavilla sanoilla aloitti Annikki Kariniemi (1913-1984) esikoisromaaninsa, jota seurasi mittava ja monipuolinen tuotanto: yli kolmekymmentä teosta, näytelmiä, runoja ja lehtikirjoituksia. Kariniemi oli Lapin ensimmäisiä naiskirjailijoita ja naispuolinen uranuurtaja suomalaisessa eräkirjallisuudessa. Suotta häntä ei sanottu lappilaisen kaunokirjallisuuden esiäidiksi.  Kariniemen ensimmäiset teokset jatkavat Lapin romantiikan perinnettä. Poro-Kristiina on myyttinen kertomus naisesta, jonka elämä jakautuu kahteen todellisuuteen. Yhtäällä on kristilliset normit ja elämäntapa, toisaalla ikiaikainen taikojen, näkyjen ja šama