Otava 2012
447 sivua
Entä jos vuokrattaisiin elokuva, tehtäisiin popcornia. Tai jos käytäisiin seikkailuretkellä metsässä, otettaisiin aseet mukaan ja etsittäisiin Tyrannosaurus Rex. Otettaisiin pyssyt, miekat ja palomiehen kypärät, sillä eiköhän tämän lähiön porukka ole jo tottunut siihen näkyyn, tuskin ne enää toista kertaa soittaisivat poliisia. Etenkin, jos sinä kantaisit tällä kertaa sitä mustaa, muovista konepistoolia ja yritettäisiin välttää kävelemästä sen palvelutalon pihan poikki.Eve Hietamiehen Yösyöttö-romaanista (2010) tuttujen Antti ja Paavo Pasasen tarina jatkuu Tarhapäivässä. Antti on jäänyt poikansa yksinhuoltajaksi jo tämän ollessa vasta muutaman päivän ikäinen. Erinäisten tapahtumien seurauksena hän saa huollettavakseen myös ystävänsä Ennin tyttären Tertun.
Kun elämä yhden viisivuotiaan kanssa on kuilun partaalla tasapainoilemista, niin mitä se onkaan kahden viisivuotiaan kanssa – etenkin jos toinen heistä sattuu olemaan tyttö? Antin, Paavon ja Tertun arki on täynnä kommelluksia ja tilannekomiikkaa. Milloin pyykit kutistuvat, milloin rooliasuun vaivalla askarreltu kissanhäntä muistuttaakin mustaa dildoa. Hietamiehen huumori perustuu pitkälti stereotypioihin ja niiden horjuttamiseen. Erityisen sympaattisena hahmona Hietamies kuvaa Antin tuttavaperheen isän, Reposen, joka työskentelee poliisina huippusalaisissa tehtävissä ja on haka ompelemaan.
Hilpeyden sekaan kutoutuu myös alakuloisia sävyjä. Lapset kaipaavat äitejään, ja etenkin Paavon suhde psyykkisesti sairaaseen äitiinsä on kimurantti. Jälleen käy toteen se valitettava seikka, että siinä missä fyysisesti loukkaantuneita hoidetaan pitkään ja hartaasti, jäävät mieleltään sairastuneet oman onnensa nojaan.
Kun työnsä ja lapsensa hoitava yksinhuoltajaäiti on jokseenkin normi, esitetään samat asiat hoitava mies usein selviytyjänä ja jopa puolittain sankarina. Onneksi Hietamies välttää sädekehänefektin pitämällä Antin tavallisena miehenä, jolla palaa pinna ja joka ei osaa läheskään aina toimia oikein.
Kaiken kaikkiaan Tarhapäivä on sympaattinen lukuromaani, ja arjen kaoottisuuden kuvaajana Hietamies on osuva ja aidosti hauska. Elämänhallinta osoittautuu taitolajiksi, jossa tärkeimmät avut löytyvät läheltä. Rakkauttakaan ei unohdeta.
Muualla:
Kirjavinkit
Keskisuomalainen
Kirjanainen
Hei Jaana, kiitos linkityksestä. Hyvin kommentoit tuota sädekehäefektiä, onneksi niin ei käynyt. Pidin tästä ja myös Hietamiehen muistakin teoksista.
VastaaPoistaMulla on menny Hietamiehen kirjat jotenkin sivu silmien, mutta aion ehdottomasti lukea häneltä lisääkin.
Poista