Siirry pääsisältöön

Markus Jokikokko: Haarautuva puu


Ivan Rotta 2012
140 sivua

Kylpyhuoneen pienestä ikkunasta katsottuna loppukesän yö oli tumman valkoinen. Pukeudun vaaleanpunaiseen, vartalonmyötäiseen joustavaan kesämekkoon. Pyydän häntä sitomaan nauhan niskani taakse. Hän on lyhyt, joten joudun kyykistymään. Jos en jännittäisi niin paljon, saisin erektion pelkästä pukeutumisesta. Lapsena pidin kaverini äidin uimapukua salaa kylpyhuoneessa kiihottuen niin, että oli pakko masturboida.
Markus Jokikokon (s. 1981) esikoisromaani kertoo ei-niin-tavallisen nuoren miehen kasvutarinan – sikäli kun tavallisuutta tai normaaliutta on ylipäätään määriteltävissä. Romaanin minäkertoja on mies, joka nauttii pukeutumisesta naisten vaatteisiin – hän on siis transvestiitti.

Päähenkilön todellisuus on jakaantunut kahtia: yhtäältä uusioperheeseen ja työhön kirjakaupassa ja toisaalta, naiseksi laittautuneena, seksiakteihin tuntemattomien miesseuralaisten kanssa. 

Ja kuten arvata saattaa, ei transuilu Oulun oloisessa pikkukaupungissa ole järin helppoa. Minäkertoja haaveilee paikasta, jossa hänen kaltaisiaan pidettäisiin luonnollisina, eikä kukaan tuijottaisi pilkallisesti. ”On väärin, että pitää pelätä.”

Yliseksualisoitunut todellisuus on haaste kirjailijalle: kuinka kirjoittaa seksistä yllättävästi ja mielenkiintoisesti. Kuinka paljon kannattaa kertoa ja mitä voi jättää lukijan pääteltäväksi? Haarautuvan puun linja on avoin ja säästelemätön, jopa pornografinen. Ruumiillinen kokemus todennetaan yksityiskohtia myöten, emotionaalinen jää hämärämmäksi. Ruumis ja mieli tuntuu kuitenkin olevan yhtä: seksikokemusten myötä myös mieli vapautuu.


Seksissä on kyse myös arvoista ja asenteista: mitä pidämme luonnollisena, mikä on sallittua, mitkä roolit ovat hyväksyttäviä. Miten seksuaalikäyttäytyminen rakentaa ja todentaa identiteettiä?
Romaanin lopun homoeroottinen performanssi tuo mieleen Outi Alanteen sadomasokistisen Neiti N:n tarinan (2002).

Ivan Rotan haastattelussa Jokikokko on kertonut kirjan pohjautuvan todellisuuteen ja hänen omaan elämäänsä. Haarautuvan  puun tarina on kirjailijan mukaan todellisuutta yllättävän monille.



Muualla:
Oulu-lehti
Lukuisa

Kommentit

  1. Kuulostaa tosiaan rohkealta kirjalta! Rohkea avaus myös kirjailijalta tuoda oma elämä kirjassa avoimesti esiin.

    Transsukupuolisuus ei ole kaikkein käsitellyimpiä aiheita kirjallisuudessa, joten näitä voisi tulla myös lisää! Myös sellaiset kirjat voisivat olla kiintoisia, joissa transsukupuolisuus ei olisi pääosassa, mutta vahvasti taustalla tai sivussa kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gerry Birgit Ilvesheimolla taisi olla jotain transjuttuja kirjoissaan, mutta näin äkkiseltään mietittynä ei tule muita mieleen.

      Poista
  2. Kuulostaa tosiaan rohkealta vedolta esikoiskirjailijalta. Saattaapa päätyä minunkin luettavien listalleni...

    VastaaPoista
  3. Luin kirjan mielenkiinnosta ja se oli loistava. Vasta nyt myöhemmin luin arvostelusi siitä

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala osoittaa sen m

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Annikki Kariniemi: Poro-Kristiina

Otava 1952 237 sivua Pakkanen on kiristynyt pahimmilleen Sompio-vuoman laakeilla, jääksi jähmettyneillä kaltiokentillä. Se ei enää paukahtele. Se on vain. Seisoo tiukkana hiljaisuutena joka taholla selkosta, ylhäällä ja alhaalla. Kiiluvaiset kipenöivät omaa kylmäänsä taivaan kannelta. Kuun loistossakin on pakkasen hyytävää kalseutta. Näillä pohjoista miljöötä kuvaavilla sanoilla aloitti Annikki Kariniemi (1913-1984) esikoisromaaninsa, jota seurasi mittava ja monipuolinen tuotanto: yli kolmekymmentä teosta, näytelmiä, runoja ja lehtikirjoituksia. Kariniemi oli Lapin ensimmäisiä naiskirjailijoita ja naispuolinen uranuurtaja suomalaisessa eräkirjallisuudessa. Suotta häntä ei sanottu lappilaisen kaunokirjallisuuden esiäidiksi.  Kariniemen ensimmäiset teokset jatkavat Lapin romantiikan perinnettä. Poro-Kristiina on myyttinen kertomus naisesta, jonka elämä jakautuu kahteen todellisuuteen. Yhtäällä on kristilliset normit ja elämäntapa, toisaalla ikiaikainen taikojen, näkyjen ja šama