Tammi 2013
420 sivua
Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Rakkaus. Rakkaus myös pettää, valehtelee ja käyttää tilaisuuden hyväkseen – ainakin Annamari Marttisen (s. 1960) kuudennessa romaanissa Mitä ilman ei voi olla.
Kun Iiro lähti Liljan luota, kello ei ollut kymmentäkään. Hän oli pessyt itsensä hätäisesti lavuaarin ääressä. Pukiessaan takkia Iiro oli ottanut kännykän taskustaan ja pyytänyt viereen seisomaan tulleelta Liljalta puhelinnumeron. Hän näppäili sen suoraan puhelimeen, siihen oli tullut kaksi puhelua. Kun hän astui rappukäytävään, painoi oven takanaan hiljaa kiinni ja riensi rappuja alas, hänen olonsa oli puhdas ja kevyt. Oli aikaista mennä kotiin juhlista, hän oli lähes selvä. Rikollinen olo pysyi poissa. Hän tutkaili sitä ihmeissään. Tältä siis tuntuu pettää.Iiro tapaa balettitanssijatar-Liljan ystävänsä taidenäyttelyssä. Hetken mielijohteesta pari päätyy sänkyyn ja intohimoiseen salasuhteeseen. Iiro, kunnollinen aviomies ja perheenisä, toimii kuin huumattuna, rakkauden ja halunsa ohjailemana. Vietit vievät piittaamatta siitä, mikä olisi moraalisesti oikein tai väärin.
Iiro on tehnyt hetkessä valinnan, joka muuttaa hänen koko elämänsä käsikirjoituksen. Sen vaikutus laajenee myös muihin ihmisiin: hänen tyttäreensä, vaimoonsa Vaulaan ja Liljaan. Vain pieni ohimenevä hetki ja tilaisuus on tehnyt varkaan.
Romaanin kertojina vuorottelevat kolmiodraaman päähenkilöt: Iiro, Vaula ja Lilja. Samoja tapahtumia käydään siis läpi kolmesta eri näkökulmasta. Toisteisuus rytmittää tarinan ja näyttää sen kolme totuutta, joista kaikki ovat yhtä totta, yhtä inhimillisiä.
Lilja on siroudessaan ja hentoudessaan Iiron haaveiden ruumiillistuma, yhtä aikaa suojeltava ja ihailtava, heikko ja vahva. Liljan työ balettitanssijana tuo tarinaan oman sävynsä. Kehon, ilmeiden ja eleiden kautta esitetään myös henkinen todellisuus, jonka Marttinen kuvaa tarkkanäköisesti, pienimpiäkään nyansseja unohtamatta. Rakkaustarinasta kasvaa tiheätunnelmainen jännitysnäytelmä, jonka salaisuudet piilevät ja paljastuvat juuri näissä yksityiskohdissa.
Toisaalla:
Hesarin arvostelu
Kirjasähkökäyrä
Rakkaudesta kirjoihin
Kuulostaa kiinnostavalta. Kiitos innostavasta postauksesta!
VastaaPoistaOle hyvä! En malttanut olla lukiessani pohtimatta, että miltä tämä näyttäisi elokuvana.
PoistaKirja oli tosi vahva ja ahdistava lukukokemus. Se ei ollut mitään kaunista rakkautta, vaan salailua, peittelyä, valehtelua, tosi raastavaa kaikille kolmelle osapuolelle. Hienoa tekstiä.
VastaaPoista