Like 2013
95 sivua
Enpä olisi uskonut, että minä, lyhyestä virsi kaunis -aatteen vankkumaton kannattaja, toivoisin romaanille lisää pituutta. Mutta Hanna Haurun Paperinarujumalalle toivoin, sillä sen intensiivisessä ja kiehtovan mystisessä maailmassa olisi viipynyt mielellään pitempään.
Vaan milloinpa kaunokirjallisuutta olisi viivoittimella arvosteltu. Ja vaikka sivuja on vähän, ei sisällön tarvitse olla pientä. Hanna Hauru (s. 1978) on valinnut seitsemännen teoksensa aiheeksi 1960-luvulla Oulussa vaikuttaneen uskonlahkon, heinoslaisuuden. Anu Kaipaisen klassikkoromaani Arkkienkeli Oulussa on niin ikään sivunnut tätä liikettä, kuten myös Annika Nykäsen ohjaama dokumenttielokuva Maailmanloppu alkaa Oulusta.
Haurun romaanissa primus motorina toimii puhelu, jonka sihteerinä työskentelevä Laina saa kesken työpäivän Jumalalta:
Langan päästä kuuluu vain kohinaa. Toistan: ”Kaupungintalo, Laina Heinonen”, mutta vieläkään ei kuulu mitään. Olen jo sulkemassa puhelinta, kun toinen ääni kiinnittää huomioni ja unohdan luurin käteen. Avaan työpöytäni laatikon, ja sieltä Raamatun sivut selautuvat itsekseen, vaikka viima ei sentään käy laatikossa. - -Jumala haluaa, että Laina perustaa uskonlahkon ja kerää siihen 800 jäsentä. Muutoin pian koittava maailmanloppu vie koko kansan kadotukseen. Tueksi hankkeeseen Laina saa hieman maallisemman sisarensa Lianan. Uskonto on kuroutunut sisariin sukupolvien halki: uskovainen äiti ja Jumalasta lapsuuden pakkouskonnolla vieroitettu isä aiheuttavat ristivetoa, joka tuntuu tekevän etenkin Lainasta otollisen äärimmäisyyksille.
Samassa Jumala alkaa puhua minulle puhelimen kautta. On kuin kohina olisi ollut sivujen kahinaa, ja nyt Hän on valmis puhumaan minulle.
Heinoslainen hurmos on Paperinarujumalassa kuitenkin läsnä vain välähdyksin ja pienin arkiaskarein. Enimmäkseen ollaan Lainan sisäisessä maailmassa. Myös kirjan kappaleiden nimeäminen eri kangaslaatujen mukaan luo intiimiä, jopa synesteettistä tunnelmaa.
Mielikuva Lainasta kantamassa käsilaukussaan paperinarujohtoista puhelimen luuria on absurdiudessaan jopa runollinen. Enkä malta olla ajattelematta, että niinhän mekin kannamme luurejamme kuin kalleimpia aarteitamme ja odotamme, että vähintään Jumala soittaisi. Mutta soittaako Jumala enää tänne?
Toisaalla:
Luen ja kirjoitan
Kirjainten virrassa
Savon Sanomat
Kuulostaa kiinnostavalta kirjalta, sisäisen maailman kuvauksineen. Luin kuitenkin vasta äskettäin Ihanan maan, joten lahkoaihe riittää hetkeksi - tämän vuoro tulee myöhemmin. Kirjailija on minulle uusi, sekin seikka kiinnostaa.
VastaaPoistaLahkoilu on Paperinarujumalassa kuitenkin aika sivuosassa. Kirjan lukaisee todella nopeasti, puoli tuntia riittää.
PoistaKyllä vain, Paperinarujumalaan olisi mahtunut tekstiä enemmänkin. Tosi hauska ja osuva ajatus tuo, että meilläkin on totta tosiaan luurit kasseissa! :-D Itse en tullut ajatelleeksi asiaa, vaikka se ihan ilmiselvää onkin. Taisin nähdä vain paperinarun.
VastaaPoista