Siirry pääsisältöön

Jukka Tervo: Ifa


Ivan Rotta 2013
379 sivua

Joskus pieniltä kustantamoilta ilmestyy helmiä. Jukka Tervon Ifa on juuri tällainen ilahduttava löytö. Siinä on lapsuuden elämyksellistä vetovoimaa, eri näkökulmien ja aikakausien kerrostumia ja ennen kaikkea vetävää kerrontaa. Jukka Tervo (s. 1956) on oululainen musiikkiterapeutti ja kirjailija. Ifa on hänen kahdeksas teoksensa ja ensimmäinen romaani.

Ifan päähenkilönä on keski-ikäinen muusikko Juke, joka herää sairaalassa muistinsa menettäneenä. Välähdyksittäin menneisyys palautuu mieleen ja sitä myöten jäsentyy myös oma identiteetti: kuka minä olen, miten minusta on tullut tällainen kuin olen. Syntyy eräänlainen dialogi kahden erilaisen, vanhemman muistelevan ja lapsiminän välillä. Tekniikallaan romaani muistuttaa – aivan kuten Sinikka Viirret arvostelussaan toteaa – Hannu Väisäsen Vanikan paloja.

Ajat ja tapahtumat asettuvat päällekkäin ja limittäin. Nykyhetken läpi kuultaa isätön lapsuus kainuulaisessa pikkukylässä ja kasvu musiikin tukemana aikuisuuteen. Samoin kuin Kauko Röyhkän Miss Farkku-Suomessa tai Mikael Niemen Vittulajängässä, avaa rock-musiikki uuden, avaramman näkymän. Kainuulainen Vuolijoki on vain kovin kaukana suuren maailman virtauksista:
Kun maailmaa ravistelee rauha ja rakkaus, Woodstock ja Jimi Hendrix, me elämme Hai-saappaiden ja Retu-kenkien aikaa jolloin maitoa myydään muovipusseissa, joista äidit virkkaavat vessoihin ja eteisiin muovimattoja ja kauppakasseja, aikaa jolloin juodaan makeaa Trip-mehua pyramidinmuotoisista tetroista, aikaa jolloin isät eivät työnnä lapsiaan kärryissä eivätkä pese hiuksiaan kuin kerran viikossa jos silloinkaan. Kuuntelemme korvat punaisena Salon Riviera -putkiradiosta Nuorten Sävellahjaa. Kahdeksan kärjessä -ohjelma muuttuu Listaksi, jolla Aikamiesten Iltatuulen viesti keikkuu 90 viikkoa.
Pienen pojan kaipuu tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi nousee esiin yksityiskohtaisena ja elävänä ajankuvana, jossa myös lapsen mielikuvitus on vahvasti läsnä. En aina ihastunut Tervon tyyliin luetteloida liioitellen, mutta tällöinkin teksti säilyttää rytminsä. 

Tunnelmaltaan Ifa on aavistuksen haikea, mutta myös vahvasti myötäelävä. Kielikuvat ovat osuvia ja lukuisat sattumukset monenkirjavine henkilöhahmoineen nyrjäyttävät kerrontaa maagisen realismin suuntaan. Romaanin perimmäinen sanoma tuntuu jopa lohdulliselta: ”Ei tätä maailmaa ole luotu hauskaksi paikaksi. Riittää kunhan jotenkuten pärjäilee.”


Toisaalla:
Ifasta aukeaa monta maailmaa - Kainuun Sanomat
Jukka Tervon haastattelu
Ifan kirjatraileri
Tunnisteet:

Kommentit

  1. Anonyymi31. heinäkuuta 2013 klo 12.56

    Täytyypä lukea. Itse voi löytää paljon itsestä, kun on samanlainen heräämiskokemus olemassa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala osoittaa sen m
4 kommenttia
Lue lisää

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m
4 kommenttia
Lue lisää

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin
Lähetä kommentti
Lue lisää