Like 2010
134 sivua
Suom. Taina Helkamo
Sairaana ei jaksa paneutua tiiliskiviromaaneihin, mutta lukemattakaan ei malta olla niin kauan kuin vain henki pihisee. Niinpä valitsin lentsupäivän ratoksi vanhan suosikkini, Marjane Satrapin hykerryttävän sarjakuvaromaanin Pistoja, joka on tekijältään kolmas suomennettu teos. Häpeäkseni joudun myöntämään, etten ole lukenut Satrapin Persepolista, joka lienee saanut jo jonkinlaisen klassikon aseman.
Miehet, rakkaus, seksi ja naisen oikeus hallita elämäänsä. Siinä teemat iranilaisnaisten teehetkeen ja muisteloihin, jotka ovat toisinaan traagisia, mutta eivät vailla toivoa. Päivällistä seuraava juttelutuokio on naisten omaa tilaa ja aikaa, jolloin voi vapaasti tuulettaa sydämeltään intiimejäkin asioita. Näin Satrapi luo eräänlaisen salatun näkymän teheranilaiselämään, jota ei uutisista tai ajankohtaisohjelmista löydä.
Eurooppalaisesta näkökulmasta katsottuna jotkut naisten kertomat tarinat tuntuvat jopa pöyristyttäviltä. Vai miten pitäisi suhtautua 13-vuotiaan tytön naittamisesta 69-vuotiaalle vanhukselle? Ajatuskin puistattaa. Onneksin Parvin onnistuu pakenemaan tätinsä luokse, joka on leski ja saa siten toimia oman päänsä mukaan.
Kirjan nimi avautuu moneen suuntaan: käsitöihin, naisten pisteliääseen sanankäyttöön ja niihin pistoihin, joita naiset laitattavat alapäähänsä ollakseen neitsyitä. Ylipäätään Pistojen osuvuus perustuu sen kontekstin kahtiajakoisuuteen, jossa nämä tarinat kerrotaan. Islamilainen yhteiskunta edellyttää naiselta ehdotonta nöyryyttä ja kuuliaisuutta miehelle, mutta virallinen ulkokuori on vain pintaa. Elämä voi olla myös jotain aivan muuta, kuten Satrapi osoittaa.
Piirrostyyliltään Pistoja tavoittelee tarinoiden inspiroivan juoruilevaa tunnelmaa. Pienillä viivoilla luodaan ilmeikkyyttä, eikä varsinaisia sarjakuvaruutuja ole. Viehätyin erityisesti sekä kuvissa että tekstissä ilmenevästä huumorista, jonka kannattelee vaikeidenkin asioiden ylitse.
Toisaalla:
Lukeminen.fi
kujerruksia
La petite lectrice
Kommentit
Lähetä kommentti