Siirry pääsisältöön

Viena Korhonen: Viimeiset muuttolinnut


WSOY 1938
265 sivua

Sotkamolainen kansakoulunopettaja Viena Maria Jolma, kirjailijanimeltään Viena Korhonen (1905–1992) kirjoitti 1930- ja 1940-luvulla neljä romaania. Viimeiset muuttolinnut on hänen esikoisromaaninsa. Sen päähenkilönä on Tornionlaaksossa poikansa kanssa asuva nuori leski, Maria, joka rakastuu etelästä tulleeseen taidemaalariin.

Tämä kylä oli laakson komeimpia laajoine viljavainioineen ja maalattuine taloineen. Korkeat vaarat, joilla oli aina salaperäinen, kiehtova vuodenaikaisilmeensä, ympäröivät sitä joka puolelta. Puita ei näkynyt muualla kuin kylän laidassa, josta alkoi metsä, laajat selkoset, nevat pitkospuineen, suuri, äänetön erämaa täynnä hiljaista mietiskelyä. Joen toisella puolen näkyi Ruotsin ranta. Sinnepäin oli tämänpuoleisilla paitsi tiettyjä salaisia ja julkisia kauppasuhteitaan myös sukulaisyhteyttä. Eikä Laestadiuksen virittämä uskonyhteyskään ollut sammunut. Samat saarnamiehet kulkivat tuntoja herätellen molemmin puolin jokivartta.

Maria edustaa pohjoisen vahvoja ja itsenäisiä naisia, joka uskaltavat koetella myös yhteisönsä normeja. Hän ei olekaan kotoisin pohjoisesta, vaan on ”tulvaveden tuoma”, eikä ole edes lestadiolaisessa uskossa. Hän ansaitsee elantonsa emännöimällä tukkikämpillä ja tekemällä milloin mitäkin askaretta.

Ihmiskuvaukseltaan Muuttolinnut on sentimentaalinen ja romanttinen. Sekä Marian että taiteilija-Vilpun sisäistä, aistimuksellista kokemusmaailmaa kuvataan painotetusti ja usein luontokuvausten siivittäminä: ”Siellä täällä loisti valkoinen hillankukka. Ne katsoivat häntä ymmärtäväisesti, niinkuin metsäkin, joka huojui ympärillä.” Muuttolintujen pohjoinen todellisuus muodostaakin mielenkiintoisen vertailukohdan suhteessa aikalaiskirjallisuuteen, esimerkiksi Mika Waltarin urbaaneihin maisemiin tai K. M. Walleniuksen pelottavaan, miltei voittamattomaan erämaahan.

Pohjoinen miljöö myötäilee henkilöhahmojen tunne-elämää ja on myös vahvasti vertauskuvallinen. Metsä ei olekaan enää pelkkä metsä, eikä Marian poimima maariankämmekkä pelkkä kukka. Se kasvaa merkiksi toivosta ja paremmasta tulevaisuudesta, jota karu pohjoinen ei kyennyt tarjoamaan.

Mika Waltari muuten voitti sen kyseisen Werner Söderström Oy:n pienoisromaanikilpailun, josta lunastettiin myös Muuttolinnut


Toisaalla:



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala osoittaa sen m

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Annikki Kariniemi: Poro-Kristiina

Otava 1952 237 sivua Pakkanen on kiristynyt pahimmilleen Sompio-vuoman laakeilla, jääksi jähmettyneillä kaltiokentillä. Se ei enää paukahtele. Se on vain. Seisoo tiukkana hiljaisuutena joka taholla selkosta, ylhäällä ja alhaalla. Kiiluvaiset kipenöivät omaa kylmäänsä taivaan kannelta. Kuun loistossakin on pakkasen hyytävää kalseutta. Näillä pohjoista miljöötä kuvaavilla sanoilla aloitti Annikki Kariniemi (1913-1984) esikoisromaaninsa, jota seurasi mittava ja monipuolinen tuotanto: yli kolmekymmentä teosta, näytelmiä, runoja ja lehtikirjoituksia. Kariniemi oli Lapin ensimmäisiä naiskirjailijoita ja naispuolinen uranuurtaja suomalaisessa eräkirjallisuudessa. Suotta häntä ei sanottu lappilaisen kaunokirjallisuuden esiäidiksi.  Kariniemen ensimmäiset teokset jatkavat Lapin romantiikan perinnettä. Poro-Kristiina on myyttinen kertomus naisesta, jonka elämä jakautuu kahteen todellisuuteen. Yhtäällä on kristilliset normit ja elämäntapa, toisaalla ikiaikainen taikojen, näkyjen ja šama