Siirry pääsisältöön

Niina Hakalahti: Sydänystävä


Karisto 2014
224 sivua

Kuinka paljon ystävyys kestää? Missä on sen rajat?


Kaisa ja Minna ovat olleet parhaita ystäviä lapsuudesta saakka ja heidän elämänpolkunsa on kulkenut myöhemminkin tasatahtia: kummallakin on työ äidinkielenopettajana, aviomies (kummallakin siis omansa) ja teini-ikäinen poika. Mikseipä siis melkein yhteinen kotikin? Paritalo kauniin joen rannalla tuntuu unelmien täyttymykseltä. Se sinetöisi idyllin.



Täällä universumissa me, Minna ja Kaisa, äidinkielen ja kirjallisuuden opettajat, uimahallin saunassa alastomina. Leevin ja Eetun äidit, lukevien poikien äidit, Leevin, joka oli ryöminyt, ja Eetun, joka oli kontannut. Me saunan lämmön pehmentäminä, punaisina ja höyryävinä, ja ennen kaikkea yhdessä.

Hakalahti yhdistää sujuvan kerronnan ja arjen kipeät solmut, jotka voisivat osua kenen tahansa - etenkin ruuhkavuosiaan elävän nelikymppisen elämään. Kertojana toimivassa Minnassa on samaa ylikiltteyttä ja suojattomuutta kuin Hakalahden edellisen romaanin, Aavasaksan, Sepossa. Heissä on paljon myös empaattisuutta ja heihin onkin helppo suhtautua myötäeläen. Samaa ei voi sanoa esimerkiksi Tomista, Minnan miehestä, joka pakenee väljähtänyttä parisuhdetta pakonomaiseen urheiluun. Vieroksuin häntä ja Kaisaa henkilöhahmoina aika voimakkaastikin. Silti hekin saavat ripauksen ymmärtämystä ja inhimillisyyttä, kuten Hakalahden kirjoissa on tapana. Hakalahti onkin joskus todennut, ettei ole erikseen hyviä ja pahoja ihmisiä.


Minnan mielenliikkeiden kuvaukseen painottuva kerronta on perusvireeltään ehkä aavistuksen melankolista, mutta toinen toisensa kytkeytyvät tapahtumat pitävät jännitystä yllä. Ahdistus tasoitellaan teellä ja sympatialla. Pienetkin teot näyttävät siis tepsivän isojen ongelmien äärellä. Ja jos laajempaa sanomaa kuulostellaan, niin voisi se olla kehoitus kuunnella sisintään aidosti ja armollisesti. Kaunokirjallisen mindfullnessin jälkimaku ei onneksi ole äitelä. 


Mikäli Niina Hakalahti on kirjailijana uusi tuttavuus, niin suosittelen lämpimästi myös hänen aiempia romaanejaan Hengenahdistusta (2004), Uimataito (2008) ja Aavasaksa (2010).



Toisaalla:
Rakkaudesta kirjoihin

Tuijata. Kulttuuripohdintoja


Kommentit

  1. Minä luin myös tuon kirjan, en ole aiemmin lukenut mitään Hakalahdelta. Yllätyin positiivisesti.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala osoittaa sen m

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Annikki Kariniemi: Poro-Kristiina

Otava 1952 237 sivua Pakkanen on kiristynyt pahimmilleen Sompio-vuoman laakeilla, jääksi jähmettyneillä kaltiokentillä. Se ei enää paukahtele. Se on vain. Seisoo tiukkana hiljaisuutena joka taholla selkosta, ylhäällä ja alhaalla. Kiiluvaiset kipenöivät omaa kylmäänsä taivaan kannelta. Kuun loistossakin on pakkasen hyytävää kalseutta. Näillä pohjoista miljöötä kuvaavilla sanoilla aloitti Annikki Kariniemi (1913-1984) esikoisromaaninsa, jota seurasi mittava ja monipuolinen tuotanto: yli kolmekymmentä teosta, näytelmiä, runoja ja lehtikirjoituksia. Kariniemi oli Lapin ensimmäisiä naiskirjailijoita ja naispuolinen uranuurtaja suomalaisessa eräkirjallisuudessa. Suotta häntä ei sanottu lappilaisen kaunokirjallisuuden esiäidiksi.  Kariniemen ensimmäiset teokset jatkavat Lapin romantiikan perinnettä. Poro-Kristiina on myyttinen kertomus naisesta, jonka elämä jakautuu kahteen todellisuuteen. Yhtäällä on kristilliset normit ja elämäntapa, toisaalla ikiaikainen taikojen, näkyjen ja šama