Siirry pääsisältöön

Juuli Niemi: Tuhat tytärtä




Otava 2015
93 sivua

Olipa onni, että pisaratomaatit itkivät tämän runokirjan päälle. Jouduin korvaamaan sen kirjastolle ja sain turmeltuneen teoksen itselleni. Nyt voin palata Juuli Niemen valloittaviin säkeisiin milloin vain. 


Niemen edellisten teosten tapaan Tuhannen tyttärenkin keskiössä ovat tytöt. Kertojana toimii katraan kuopus, vilpitön ja ihmisten hyvyyteen sinnikkäästi uskova ”koko maailman pikkusisko”. Vaikka vanhempien polut erkaantuvat, niin tyttäret pitävät yhtä ja tästä yhteisöllisyydestä muodostuu koossapitävä voima. Veljiä näillä siskoilla on vain yksi.

Toiset siskot tiesivät tietenkin paremmin
mutta eivät kertoneet kenellekään
että kukkien sisko oli puheväleissä kuun kanssa
että heinäkuun herkimmät ruusut kasvoivat
hänen korviensa takaa.

Lyhytproosasta lyriikkaan vaihtelevan runoelman tunnelma varioi leikittelevästä sentimentaaliseen, nostalgisesta riehakkaaseen. Monesta kohdin pilkistävät satujen hyvät ja pahat arkkityypit. ”Pienin sisko rakastaa aina eniten / kaikkea sitä, minkä jokainen kasvaessaan kadottaa.” säkeillä alkavaa Taloa seuraa hulvaton proosakatkelma Meidän perheen autot:

Meidän perheellämme on ollut monta autoa. Ihan ensimmäinen oli vihreä lada, joka oli minulle ja siskoille erityisen rakas. Auto leimasi meidät koulussa kommunisteiksi ja köyhiksi, eikä takapenkillä ollut turvavöitä, joten olimme vapaita ja kolhuilla kuin kaikki neuvostoliittolaiset. Taputimme meidät ohittaville autoilijoille, kunnes isä sanoi, että muut autoilijat luulevat sitä sarkasmiksi ja äiti sanoi, ettei lapsi ymmärrä tuollaista puhetta jolloin isä huusi, että istutte oikeinpäin ja ootte hiljaa. Sitten lada katosi. En tiedä mihin.

Arjen hetket ja ikiaikaisuus ovat rinnatusten. Naiseuden, mieheyden ja ylipäätään ydinperheen myyteistä puristetaan viimeisetkin mehut, kun äiti jakaa persettä ja isoäiti ei hoivaa, vaan valehtelee muuttavansa Ibizalle. Ruumis ja mieli ovat yhtä. Polut ihossa tai hopeiset hiukset tai kertovat enemmän elämästä kuin muistot, jotka ovat aina epävarmoja, kunkin omasta näkökulmastaan tavallaan muistamia.

Kaiken yllä lepää mysteeri: jotain jää salaisuudeksi, kaikkea ei pysty muistamaan tai selittämään, vähiten kai omaa itseään, sillä ”ihmisen keskelle on aina liian pitkä matka”.


Toisaalla:

Kiiltomato
Yhtä sun toista

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala osoittaa sen m

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m