Esa Mäkijärvi: Vieraita

 
Voikohan mihinkään enää luottaa, kun kirjaston asiasanoituskin johtaa harhaan? Luin Esa Mäkijärven (s. 1984) Vieraita -romaania esikoisteoksena, mutta kävikin ilmi, että Mäkijärvi on julkaissut aiemmin kolme runokokoelmaa ja tietokirjallisuutta. Tekijänsä esikoisromaani Vieraita kuitenkin on. 

Romaani kertoo kahden nuoren kohtalosta jatkosodassa, kesällä 1944. Sotamies Viljami Jokinen ja lotta Anna Kovanen ovat kumpikin irtisanoutuneet sodasta omin luvin. Viljami on paennut rintamalta ja Anna on lähtenyt luvatta pois Lotta Svärd -järjestöstä. Viljami tapaa Annan lähellä rintamaa sijaitsevassa hylätyssä kartanossa:

Viljami katsoi pihaa. Hän ei nähnyt ketään ja arveli naisen olevan paikalla luvatta. Sen huomasi jo tämän likaisista vaatteista, sillä lotat olivat aina huoliteltuja. Kartano ja sivurakennukset näyttivät hylätyiltä, mutta eivät epätodellisilta, sillä Viljami oli tottunut sodassa odottamattomiin näkyihin.
    Tilanne tuntui hauraalta. Väärin toimiminen pilaisi kaiken ja tekisi sanoista turhia. Aurinko sipaisi Annan pitkiä, vaaleita hiuksia. Pääskyt rakensivat pesäänsä. Naisen kori oli melkein täynnä heiniä ja yrttejä, ja Viljami tiesi, että jos hän ei tekisi mitään, nainen kääntyisi ja huutaisi.

Anna ja Viljami rakastuvat, mutta kummankin henkinen rikkonaisuus ja vahva ulkopuolisuuden tunne, johon romaanin nimikin viittaa, tekee yhdessä elämisestä miltei sietämätöntä. Anna pakenee todellisuutta ja etenevää tuberkuloosiaan kuvitelmiinsa, Viljami on rauhaton ja umpimielinen. He ovat historian tapahtumien pyörteisiin ajautuneita yksilöitä, jotka sota ohjaa ehkä vielä vahvemmin sivupoluille kuin mitä ilman sitä olisi tapahtunut.

Kartanossa aika tuntuu pysähtyvän ja sotakin vaikuttaa epätodellisen kaukaiselta painajaiselta. Ajatuksissaan Anna ja Viljami käyvät läpi lapsuuttaan, kasvuvuosiaan ja sodan tapahtumia. Todellisuus näyttäytyy suhteellisena ja muuttuvana, se sekoittuu kuvitelmiin, takaumiin, uniin ja houreisiin. 

Sodan raadollisuus nostaa esiin primitiiviset vietit ja mielihalut. Mäkijärvi esittää sen mielettömänä, monin paikoin groteskina näytelmänä sen rumuutta millään muotoa peittelemättä: tapahtuu raiskauksia, kidutuksia, sotilaiden mielet järkkyvät. Mitään hyveellistä tai moraalin kohottamaa sodassa ei ole. Lotat huoraavat ja tiedusteluretkellä loukkaantunut sotilas tapetaan pikaistuksissa, jotta hän ei huudollaan paljastaisi muita.

Hyvän mielen kirjallisuutta Vieraita ei siis ole, mutta omaääninen tyyli, kerronnan ulottuvuudet ja toimiva rakenne tekevät siitä mielenkiintoisen kokonaisuuden. Suosittelen teosta toisenlaisesta sotakirjallisuudesta kiinnostuneille.

 
Arktinen Banaani 2015
208 sivua
 

Toisaalla:
Kiiltomato
Sateenvarjoton