Siirry pääsisältöön

Katri Rauanjoki: Jonain keväänä herään


Jonain keväänä herään paljastaa jo nimellään mentaalisen liikkeensä kohti jotain valoisampaa ja kepeämpää. Silti kirjaan syventyminen arvelutti etukäteen, olinhan lukenut vastikään myös Pauliina Vanhatalon samaa aihetta käsittelevän Keskivaikean vuoden. Oliko tämä kevät jotenkin erityisellä tavalla keski-ikäisten kirjailijattarien omakohtaisten tilitysten aikaa? Tarttuuko alakulo kirjan sivuilta omaan mieleeni?

Pitkään jaksoin olla reipas, mutta jossain vaiheessa olin eksynyt metsään, unohtanut pudotella pullanmuruja. Ulospäin olin toimelias, mutta salassa nakertanut liikaa piparkakkutalon seiniä. Ja niin minusta oli tullut väsynyt noita-akka. Sellainen, jolle pelkkä olemassa oleminen ei jostain syystä koskaan ollut tarpeeksi. Minun täytyi tehdä, saada aikaiseksi, saada tunnustus.

Kerttu on reipas ja aikaansaapa 35-vuotias opettaja, kahden lapsen äiti ja insinöörimiehen vaimo. On työtä, rakkautta ja kaunis omakotitalo kuin suomalaisen onnen vertauskuvana. Mutta jostain kynnyksen alta tai ovenraosta hiipii salakavala pimeys Kertun mieleen. Koskaan hän ei ole omasta mielestään tehnyt riittävästi, ollut tarpeeksi hyvä, osaava ja kaunis. Jossain Kertun sisimmässä on luterilaisen suorittajaminän väsäämä umpisolmu, joka on sekin syntynyt vaivihkaa, kuin itsestään vuosien myötä. Mutta mistä ja miten löytää se lanka, josta vetämällä vyyhti aukeaa tai ainakin pienenee siedettävän kokoiseksi?

Rauanjoen esikoisromaanista tutut goottihenkiset viittaukset ja aiheeseen sopivat intertekstit antavat kerronnalle syvyyttä ja pelastavat sen marimekkokuvioidulta, hivenen persoonattomalta keskiluokkaisuudelta. Jonain keväänä herään on hyvällä tavalla konstailematon. Siihen ei ole rakennettu monimutkaisia perspektiiviasetelmia, eikä se onneksi huku sisäisen maailman syövereihin. Kertun näkökulma on vahvasti arjessa kiinni, mikä luo kirjaan henkilökohtaiselta tuntuvan, mutta samalla myös yleispätevän tunnelman: näin voi tapahtua kenelle hyvänsä. 

Ja yhtä lailla myös lupaus toivosta esitetään romaanissa tavalla, joka on sovitettavissa laajempaan kuin vain tietynlaisen ihmisen kontekstiin.


Atena 2016
249  sivua


Toisaalla:
Ullan luetut kirjat
Suomi lukee
Me naiset
Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala osoittaa sen m
4 kommenttia
Lue lisää

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m
4 kommenttia
Lue lisää

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin
Lähetä kommentti
Lue lisää