Siirry pääsisältöön

Tarja Kekäläinen (toim.): Essi Renvall


Oululaissyntyinen kuvanveistäjä Essi Renvall (1911–1979) on suurelle yleisölle tuttu lapsimuotokuvistaan sekä lukuisista kirjailijamuotokuvista. Renvall teki kuitenkin pitkän uransa aikana myös paljon muuta: mitaleita, maalauksia ja julkisia veistoksia, kuten Rauhanpatsaan Helsingin Kaivopuistossa ja Tampereelle Atlas-tytön. Renvall oli ensimmäinen suomalainen nainen, joka elätti itsensä kuvanveistäjänä. 

Nyt Renvallin elämä ja etenkin ura taiteilijana on koottu yksiin kansiin Oulun ja Tampereen taidemuseoiden ansiokkaana yhteistyönä. Virpi Nikkari esittelee Essi Renvallia muotokuvataiteilijana, ja Tarja Kekäläinen kertoo Renvallin julkisista töistä – erityisesti kirjailijamuotokuvista, mutta myös veistoksista. Renvallin mitalitaiteesta kirjoittaa Tapio Suominen. Teoksen lopussa on Renvallin elämäkerrallinen aikajana.
 

Essi Renvallin isä työskenteli nahkurimestarina Åströmin nahkatehtaalla. Lapsuus Hupisaarten ja vielä vapaana kuohuvan Merikosken kaupungissa loi pohjan tulevalle taiteilijuudelle, josta ei puuttunut lahjakkuutta tai taiteellista näkemystä, jos kohta ei vastoinkäymisiäkään. Arjen puitteet olivat etenkin sotavuosina niukat, eikä perheen ja oman uran yhteensovittaminen sujunut ongelmitta. Avioliitto kuvanveistäjä Ben Revallin kanssa päättyi eroon 1943. Ensimmäinen yksityisnäyttely Helsingissä vuonna 1942 oli kuitenkin menestys, ja työnsä kautta Renvall tutustui moniin aikansa keskeisiin vaikuttajiin: poliitikkoihin kirjailijoihin ja taiteilijoihin. WSOY tilasi häneltä 30 kirjailijamuotokuvan sarjan sekä useita muistomerkkejä.

Renvallilla oli kutsumus tehdä elävää ja koskettavaa taidetta ja siinä hän onnistuikin – olipa kyse sitten klassiseen tyyliin, ekspressionistiseen tai dekoratiiviseen värikkyyteen painottuvista töistä. Hänellä oli psykologista tarkkanäköisyyttä ja kykyä ilmentää töissään myös kuvattaviensa sisäistä olemusta ja luonnetta. ”Pieni painallus, sivallus, poisto tai lisäys saveen voi tuoda esiin kuvattavan ihmisen henkisen olemuksen.” 
 

Kirjaan liittyvä näyttely Muottiin taipumaton – kuvanveistäjä Essi Renvall on esillä Oulun taidemuseossa 18.6.2016–4.9.2016 ja Essi Renvall – ihmisyyttä etsimässä Tampereen taidemuseossa 1.10.2016–29.1.2017. Ja heille, joita Renvallin elämä ja taide kiinnostaa, suosittelen lainaamaan kirjastosta tämän juuri ilmestyneen kirjan lisäksi taiteilijan elämänmakuisen muistelmateoksen Nyrkit savessa (Weilin+Göös, 1971). 


Tarja Kekäläinen (toim.)
SKS 2016
176 sivua



Toisaalla:
SKS: Essi Renvall – Kuvanveistotaiteen naispioneeri
Patsaanmetsästäjä: Viehkeitä naisia ja komeita miehiä - esittelyssä Essi Renvall
Essi Renvall Wikipediassa

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala osoittaa sen m

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Annikki Kariniemi: Poro-Kristiina

Otava 1952 237 sivua Pakkanen on kiristynyt pahimmilleen Sompio-vuoman laakeilla, jääksi jähmettyneillä kaltiokentillä. Se ei enää paukahtele. Se on vain. Seisoo tiukkana hiljaisuutena joka taholla selkosta, ylhäällä ja alhaalla. Kiiluvaiset kipenöivät omaa kylmäänsä taivaan kannelta. Kuun loistossakin on pakkasen hyytävää kalseutta. Näillä pohjoista miljöötä kuvaavilla sanoilla aloitti Annikki Kariniemi (1913-1984) esikoisromaaninsa, jota seurasi mittava ja monipuolinen tuotanto: yli kolmekymmentä teosta, näytelmiä, runoja ja lehtikirjoituksia. Kariniemi oli Lapin ensimmäisiä naiskirjailijoita ja naispuolinen uranuurtaja suomalaisessa eräkirjallisuudessa. Suotta häntä ei sanottu lappilaisen kaunokirjallisuuden esiäidiksi.  Kariniemen ensimmäiset teokset jatkavat Lapin romantiikan perinnettä. Poro-Kristiina on myyttinen kertomus naisesta, jonka elämä jakautuu kahteen todellisuuteen. Yhtäällä on kristilliset normit ja elämäntapa, toisaalla ikiaikainen taikojen, näkyjen ja šama